… siitäkös tämä äiti idean sai! Poikani kun oppi tämän laulun päiväkodissa, hän lauloi iloisesti ”pikkuiset kultakalat ammeessa ui”. Pieni kun oli, ei tiennyt vielä mikä lampi on, mutta amme oli tuttu juttu.
Poika kaipasi tekemistä ja minähän keksin, että nyt askarrellaan kaloja. Selitin että siihen tarvitaan pahvia, josta kala tehdään ja pullonkorkkeja joista tulee silmät ja muovipusseista leikataan palasia värikkäiksi suomuiksi. Hän oli heti valmis. Kuvassa pojan kala ylimpänä ja omani alhaalla.
Tarvikkeet siis ovat:
pahvia
muovisia pullonkorkkeja
muovipusseja
tussi
liimaa
Itse käytin pahviksi niitä laatikoita, joita kaupoissa on vauvanruokapurkkien alla. Ovat just passelin kokoisia kala-aihioiksi. Sitten vain piirtämään kalan ääriviivat pahville. Minä piirsin kalasta sellaisen perusmallisen akvaariokalan. Piirrä myös 1 ylimääräinen rintaevä (se on se evä, joka on kidusten vieressä) ja jätä sille vähän ylimääräistä vartta taittovaraksi.
Kuvassa näet rintaevät. Taita evän pää ja liimaa evä paikoilleen. Näin evä nousee kalasta kuin oikeasta kalasta ikään.
Seuraavaksi ota pari pullonkorkkia, piirrä niihin silmän mustuaiset ja liimaa paikoilleen.
Sitten leikkaa muovipussista palasia kalan suomuiksi. Minä leikkasin niitä myös pojalle avuksi, jotta hän pääsee nopeasti niitä liimaamaan eikä mene koko päivää vain suomujen leikkaamiseen. Liimaa lopuksi suomut paikoilleen ja eikun kaloja uittamaan!
Valmis kala näkyy tämän artikkelin alussa.