Kävin eilen kirpparilla. Sieltä löytyi muutama helmikaulakoru, joista sieluni silmin näin syntyvän uusia ketjuja. Pari valkoista ketjua käytinkin sellaisenaan. Kumpikin näytti yksin tylsältä, mutta kun laitoin ne odottamaan purkamista samaan läjään huomasin, kuinka ne muuttuivat moderneiksi koruiksi yhdessä.
Halusin tehdä niistä ketjun nimikyltille. Ketjunauhat kun ovat yleensä kuolettavan tylsiä naruja, joissa on mainostekstejä. Sellaisen kun laittaa kaulaan hienostuneen naisellisen paitapuseron kanssa niin saa aikaan kauhean ruman yhdistelmän. Minusta ketjun tulee olla kaunis. Töissä käyttää kuitenkin aina kaulakorua, niin samalla voi yhdistää korun ja nimikylttinauhan. Valmiina olen tuollaisia korunauhoja joskus nähnyt, mutta ovat aika hintavia.
Helminauha nimikyltille.
Tarvikkeet: 2 x valmista helmikorua, lukko, liimaa.
Mittaa sopiva mitta nauhalle. Mittaa solmimisvaraa noin 5 cm ja katkaise kaulanauhan lanka. Pujota langan päähän 1 pieni välihelmi. Pujota kaulanauhan lanka sen ympäri ja tee päähän solmu. Näin helmet eivät karkaa pitkin lattioita, jos nauha joskus irtoaa lukosta (nimimerkillä kokemusta on). Solmi nauhat lukkoon kiinni. Liimaa nauhan päät, jotta eivät lähde pärkyämään ja solmu pääse aukeamaan. Joku voi nyt ihmetellä moista epätaiteellista liimaratkaisuani. Ehkä vielä joskus keksin tai löydän taiteellisemman tavan varmistaa, että solmu pysyy.
Tästä tuli todella edullinen koru. Maksoin pussillisesta koruja 2 e. Loput korut odottavat vielä uudestisyntymistä. Lukon uusiokäytin vanhasta nimikylttinauhasta.
Toinen käyttämistäni helminauhoista sisälsi vain välilhelmiä ja pitkulaisia, läpikuultavia helmiä. Toinen vähän erikokoisia valkoisia helmiä ja välihelmiä. Näet vieressä kuvan, jossa saatat erottaa millaisia helminauhat olivat alunperin, yksinään.
Näin tuli taas todistettua, että kierrättäminen kannattaa. Jonkun turhake on toisen hyödyke.