Vanha akvaario on kaloiltaan ihan jees, mutta taustakuva on aivan antiikin aikainen. Pohjakin jotenkin kovin muovisen oloinen. Itselläni on ollut oikea akvaario vuosia sitten. Aidossakin akvaariossa saa aivan eri tunnelman aikaan hyvällä taustakuvalla ja luonnollisella pohjamateriaalilla. Nykyisin akvaarioon saa vaikka mitä värisorapohjaa, en fanita sellaisia yhtää. Luonnollinen on paras.
Hyvä kuva tuo akvaarioon syvyyttä. Silloin kuva luo illuusion taustalasin taakse, syvälle tropiikin pikkulampeen, ulottuvasta tilasta. Nykyinen taustakuva on kaikkea muuta kuin syvyyttä tuova. Yhtä lattea ilmestys kuin seitkytluvun tapetit ja muovilaminaattilattia tämänpäivän talossa.
Ensimmäiseksi piti tietty keksiä miten akvaarion saa auki. Varovasti työntelin askarteluveitsen terää akvaariopöydän ja vesitankin väliin. Se raottui lupaavasti. Vähitellen lisäsin voimaa ja kohta pohja rapsahti irti tankista. Jes. Liimaa näytti olevan pohjan tapeissa vain hitusen verran. Onneksi liima rapsahti rikki ja jalat erkanivat pohjasta rikkomatta mitään.
Tankin takaosa pysyi kuitenkin kiinni. Miten saisin takalasin irti?
Akvaario näytti olevan saumaton muualta, paitsi takalasin ympäriltä. Uskaltaisiko takalasia vääntää? Akvaariolampulle varattu kolo näytti lupaavalta. Siihen sai työnnettyä veitsenterää. Työnsin veitsen terää myös takalasin alaosasta akvaarion sisään. Nitkuttelin veistä varovasti kumpaakin reittiä vuorotellen. Alaosasta veitsi meni lopulta läpi sen verran, että liimaus rapsahti auki. Liimaa näytti olevan vain pohjasoran ja takalasin välissä ja se antoi ensimmäiseksi periksi.
Nyt sain kaikki osat erilleen.
Nyt aloin etsimään internetistä sopiivaa akvaarion taustakuvaa. Muutaman silmää miellyttävän kuvan valitsin ja tulostin. Kun testasin eri vaihtoehtoja, huomasin että taustakuvassa pitää olla samanlajisia kaloja kuin mitä nukkekodin akvaariossakin on. Pelkät kasvit jättävät akvaarion kovin aution näköisesti, eikä lopputulos hirveästi eroa alkuperäisestä. Lopulta löysin kuvan, jossa on kultakaloja. Pienensin kuvaa reippaasti miniakvaarioni kokoon sopivaksi. Tein testiprintin ja voila, se oli aivan nappivalinta.
Lopuksi vielä hioin hienolla hiekkapaperilla akvaarion ”pohjahiekkaa” etulasiin puolelta loivempaan kulmaan. Näin sain tilaa tehdä siihen luonnollisen hiekkakerroksen. Levitin pohjan päälle liimaa ja ripottelin hienoa hiekkaa päälle. Sitten vaan odottelemaan maltilla liiman kuivumista. Aidosta hiekasta pohja näytti saavan hyvän säväyksen.
Koko komeus vaan kasaan, liimaa irrottamaani pohjan tappeihin ja akvaariopöytä takaisin tankkiin kiinni. Valmista tuli ja hyvältä näyttää.